Tankojalan asennus
Lyhdyn asennus tankojalalle sopii hyvin sekä vanhoihin että uusiin hautakiviin.
Tankojalka asennetaan noin 30 - 40 cm syvyyteen. Kuoppa kaivetaan lapiolla noin 40 cm syväksi ja sen halkaisija pyritään pitämään mahdollisimman pienenä (max 30 cm).
Lyhdyn yleisin paikka on joko kiven oikeassa tai vasemmassa reunassa sijoitettuna siten, että se ei peitä tekstejä eikä symboleita (esim. risti).
Ennen asennusta maahan
Kiinnitä tankojalka lyhdyn pohjassa oleviin reikiin mukana tulevilla ruostumattomilla ruuveilla. Tähän tarvitaan tähtipää-ruuvimeisseli.
Asennuspaikkana vanha hautakivi
Seuraavissa kuvissa asennus on esitetty vaiheittain.
Tässä asennuspaikaksi on valittu kiven oikea reuna.
Kuoppa kaivetaan noin 40 cm syväksi.
Tankojalka sovitetaan kuoppaan pystysuoraan.
Kuoppaan lapioidaan hiekkaa noin puoleen väliin ja tiivistetään huolellisesti lapion kahvapäällä.
Lisätään hiekkaa ja aina välillä tiivistetään.
Lopuksi päälle lisätään multa ja lopputiivistys voidaan tehdä jalalla.
Viimeiseksi palautetaan mahdollisesti pois otetut kasvit sekä siistitään ympäristö huolellisesti ja asennus on valmis. Työhön kuluu aikaa 10 - 20 minuuttia.











